Wis 10

1Se suojeli maailman isää, joka ensiksi tehtiin, joka luotiin yksinänsä, ja pelasti hänet hänen lankeemuksestansa 2sekä antoi hänelle voiman vallita kaikkea. 3Mutta kun sitten väärämielinen mies vihassansa siitä luopui, joutui hän perikatoon veljenmurhavimmansa tähden. 4Kun maa hänen tähtensä joutui vedenpaisumuksen valtaan, pelasti sen jälleen viisaus ohjaten vanhurskasta hauraan puun varassa. 5Se myöskin, senjälkeen kuin kansat sekoitettiin, koska ne olivat yksimieliset pahuudessa, otti hurskaan huostaansa ja säilytti nuhteetonna Jumalan edessä, piti hänet lujana sitä rakkauttakin vastaan, jota hän poikaansa kohtaan tunsi. 6Jumalattomien tuhoutuessa se pelasti vanhurskaan, joka pakeni viiden kaupungin päälle langennutta tulta, 7joitten pahuudesta todistuksena vieläkin on savuava erämaa, kasvit, jotka kantavat hedelmiä ajattomalla ajalla, ja suolapatsas, joka kohoaa epäuskoisen sielun muistomerkkinä. 8Sillä kun he menivät viisauden ohitse, eivät he ainoastaan itse kadottaneet totuudentuntoansa, vaan jättivät myös jälkeeneläville muistomerkin hulluudestaan, etteivät he erhetyksinensä edes voisi pysyä salassa. 9Viisaus pelasti myös ahdingosta ne, jotka sitä palvelivat. 10Se johti tasaisille poluille vanhurskaan, joka pakeni veljiensä vihaa. Se näytti hänelle Jumalan valtakunnan ja antoi hänelle tiedon pyhistä asioista; se soi hänelle menestystä hänen raskaassa työssänsä ja palkitsi runsaasti hänen vaivannäkönsä. 11Se oli hänen apunaan sortajien ahneutta vastaan ja teki hänet rikkaaksi. 12Se suojeli häntä vihamiehiltä ja vei hänet turvaan väijyjiltä. Se antoi hänelle voiton ankarassa taistelussa, että hän tulisi tuntemaan jumalanpelon väkevämmäksi kaikkea muuta. 13Se ei hyljännyt vanhurskasta, joka oli myyty, vaan pelasti hänet synnistä. 14Se seurasi häntä vankiluolaan eikä jättänyt häntä, kun hän kahleissa oli, kunnes oli tuonut hänelle kuninkuuden valtikan ja voiman vallita sortajiansa. Se osoitti myös hänen panettelijansa valhettelijoiksi ja antoi hänelle ikuisen kunnian. 15Se pelasti hurskaan kansan ja nuhteettoman sukukunnan sortajakansan käsistä. 16Se meni Herran palvelijan sieluun ja nousi peljättäviä kuninkaita vastaan ihmeillä ja merkeillä. 17Se antoi hurskaille heidän vaivojensa palkan, johdatti heitä ihmeellistä tietä, oli heille suojana päivällä ja tähtien valona yöllä. 18Se kuljetti heidät Punaisen meren poikki ja vei heidät paljojen vetten lävitse. 19Mutta heidän vihollisensa se upotti. ja pohjattomasta syvyydestä se jälleen heitti heidät ylös. 20Sentähden vanhurskaat riistivät jumalattomilta aseet ja ylistivät, oi Herra, sinun pyhää nimeäsi ja kiittivät yhteen ääneen sinun suojelevaa kättäsi. 21Sillä viisaus avasi mykkien suun ja sai lapsukaisten kielet heleästi laulamaan.

Copyright information for FinPR